Mielessä on taas yksi ja miljoona asiaa, mutta kun pääsen tänne, kaikki katoaa mielestä. Välillä tulee mieleen, kärsinkö mahdollisesti alkavasta dementiasta vai johtuuko muistihäiriöt yksinkertaisesti väsymyksestä. Mielestäni nukun riittävästi (Esikoisen lomalla olen nukkunut 6-7 tunnin yöunia ja tunnen itseni ihan pirteäksi), tosin nyt olen nukkunut kuin tukki heräämättä. Voin kukkua jopa 5 tunnin yöunilla, jos ei tarvitse herätä yöllä ollenkaan lasten vuoksi. Tästä pitää kyllä kiittää miestäni, sillä hän on herännyt laittamaan Pikku Myylle tuttia yöllä. Itse en ole kuullut öisin mitään, koska kunnon lenkit ovat saaneet nukkumaan yöni kunnolla.

On se mukavaa, kun tulee kevät. Normaalisti en pidä keväästä, ja talvi on toinen suosikki vuodenaika syksyn ohella. Tänä talvena tuli lunta kiitettävästi ja koska aloin tarkastelemaan maailmaa Esikoiseni silmin (tai oikeastaan pyörätuolin kautta), koska A) toinen ei pääse ulos juuri koskaan, ellei joku pukkaa pyörätuolia (mikä on ihan pirun raskasta lumisohjossa) ja sähkärillä ei pääse eteen päin B) sulanneilla pyöräteillä pääsee huomattavasti paremmin eteen päin. Olenkin innostunut lenkkeilemään ihan urakalla, innostuin jopa aloittamaan juoksemisen pikku hiljaa! Minä, joka olen juossut viimeksi peruskoulussa 13 vuotta sitten ja joka on aina inhonnut juoksua! No, pikku hiljaa tässä petraan ja pakko myöntää kipeistä lihaksista huolimatta että se tuntuu ihan hemmetin hyvältä. Oloni on nyt paljon parempi liikunnan kuin aikoinaan mielialalääkkeiden syömisen ansiosta. Vaikeinta on vain saada itseään niskasta kiinni, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan pikku hiljaa.

Lapset etsivät kuumeisesti suklaamunia. Meillä ei ole koskaan muninut kukko, mutta koko pääsiäisen kestäneen kitinän vuoksi kukko oli muistanut munia tänä aamuna munia. Kukko on unohtanut aina munia munat pääsiäisenä ts. minulle ei ole koskaan opetettu tätä perinnettä. No, jospa tästä nyt sitten kehittyisi uusi perinne meidän perheelle. Näillä eväillä seuraavaan vuoteen.