Onpas aika vierähtänyt nopeasti! Loppu huhtikuu ja koko toukokuu vierähtivät eräänlaisessa sumussa, kiitos Pikku Myyn ja Pojan korvatulehduskierteen: molemmat sairastivat yhteensä 7 korvatulehdusta 7 viikon aikana! Se joka tietää, millaista on kun lapsella on useasti korvatulehdusta, tietää sen ettei silloin mm. pahemmin nukuta. Oli kyllä rankat viikot! Poika kyllä nukkui yönsä, mutta päivisin oli todella kärttyinen ja se sitten ilmeni yhtäkkisillä raivokohtauksilla. Vauva ei nukkunut öisin ollenkaan, joten meillä oli sitten todella väsynyttä porukkaa. Saihan tuo sairaanhoitaja kehoittaa nukkumaan, mutta eipä siihen ollut juuri mahdollisuuksia. Meillä kun ei ole lapsilla isovanhempia jotka heitä kaitsisivat... Eivät he ole kuolleet, mutta työ, harrastukset sun muut eivät anna siihen mahdollisuuksia ja omalle isälleni en kehtaa lapsia antaa kun hänellä on ihan tarpeeksi oman sairautensa kanssa. Koitan ajatella, että kyllä tämä jossain vaiheessa helpottaa - toivossa on hyvä elää. Onneksi Pojalta leikattiin kitarisat viime viikolla, kovasti lääkäri lupaili että korvatulehdusten pitäisi olla taakse jäänyttä elämää :).

Olen koittanut sitten tässä välissä keskittyä laihduttamiseenkin. Mulle tuli vain yhtäkkinen stoppi ja nyt päätin ottaa itteäni kunnolla niskasta kiinni! Paino alkoikin tippumaan suht nopeasti, kiitos Painonvartijoiden pisteiden. Noh, viimeisenä kahtena viime viikkona on ottanut hieman nuppiin se, ettei paino olekkaan tippunut ja mietin, pitäisikö lisätä ruuan määrää. Liikun paljon, käyn joka viikko vähintään 5 kertaa viikossa kävelyllä (n. tunnin lenkkejä), pyrin uimaan (joka tosin on nyt kesän aikana mahdotonta, koska uimahallin aukioloajat ovat ihan pyllystä ja mies on töissä tuonne kuuteen saakka) ja pyöräilen mahdollisimman paljon lasten kanssa. Jälkimmäinen on tosin mahdotonta niin kauan kunnes Esikoinen saa uuden sähköpyörätuolin, joka kulkisi hieman enemmän kuin nykyinen... Nykyisen vauhti kun on semmoiset 5 km/h ja akulla ei kuljeta kuin tasan se 5 km. Uusi tulisi menemään semmoista 10 km/h vauhtia ja akku kestäisi 36 km :). Sitten saakin alkaa juoksemaan. Ajattelin lisätä lenkkeilyn jokaiselle päivälle, jotta verensokeriarvot pysyisivät kurissa.

(...onhan mulla kompastuskivenä sokeriherkkujen osto joka kauppareissun yhteydessä, mutta tänään lupasin että pidän karkkipäivän niin kuin lapsetkin - lauantaisin :)).

Jahas, taidankin mennä tekemään lihapullia. Onpahan sitten miehellekkin kiva yllätys näin raskaan työpäivän päätteeksi ja pääseepähän nuo isommat lapset pyörittelemään pullia :). Sitten pienille lenkille lasten kanssa, toivottavasti verenimiöitä ei olisi niin hirveästi - joita kyllä riittää!

Huh, takana pieni hikilenkki. Kävin jälleen juoksu/kävelylenkillä ja olo on sen mukainen... Tämä ei ollut vasta kuin toinen kerta kun tein juoksu/kävelylenkin viikon sisällä, mutta sunnuntaina tein perheeni kanssa 1,5 tunnin lenkin ja maanantaina yhden lyhyen. Tiistaina tuli taukoa lenkkeilystä, kun poika tuli kuumeeseen ja vietimme pari tuntia päivystyksessä. Oli pakko lähteä näyttämään korvia kun epäiltiin korvatulehdusta, mutta korvissa ei ollut onneksi tulehdusta.

Oijoi, tänään tuli pari pakettia, toinen Homeenteriltä ja toinen Johanna kirjakerhosta. Elokuvia ja kirjoja ei ole koskaan tarpeeksi ja vaikka noita jälkimmäisiä onkin paljon kirjastoista lainassa, omia voi lukea sitten myöhemmin. Minusta on mukavaa kun hyllyt täyttyvät kirjoista ja elokuvista, tosin omasta mielestä huonommat yksilöt menevät kirpparille myyntiin... Olen tosin miettinyt, että kävisin pääkirjastossamme vaihtamassa elokuvia bookcrossingin tyyliin: musiikkiosastollamme on erillinen vaihtohylly, jossa voi vaihtaa DVD:tä ja VHS-kasetteja. Ties vaikka löytäisin pysyvän aarteen hyllyymme.

Eilisestä elokuvasta tuli mieleen, että seuraava hankinta on X-Filesin kaikki tuotantokaudet. Katsoimme eilen siippani kanssa "The X-Files: I Want to Believe" (joka oli hävyttömän huono!) leffan ja aloin kaipaamaan yhtä suosikkisarjoistani. Ah sitä Mulderin & Scullyn välillä vallinnutta kipinää! Jakso jaksolta odotin aina sitä koska he vihdoin ja viimein pussaavat :). Hmm... Pitäisiköhän tarkastaa parin verkkokaupan tarjonnat tuotantokausien suhteen... Voisinkin tehdä pari lämpimäistä seuraksi eli eilen leipomiani sämpylöitä. Tuli muutes aika hyviä, vaikka jätinkin hunajan pois ja laitoin osittain vettä maidon tilalle:

2,5 dl maitoa

25 g tuorehiivaa

1 rkl hunajaa

1 tl suolaa

5-6 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja

25 g pehmeää voita

Mielessä on taas yksi ja miljoona asiaa, mutta kun pääsen tänne, kaikki katoaa mielestä. Välillä tulee mieleen, kärsinkö mahdollisesti alkavasta dementiasta vai johtuuko muistihäiriöt yksinkertaisesti väsymyksestä. Mielestäni nukun riittävästi (Esikoisen lomalla olen nukkunut 6-7 tunnin yöunia ja tunnen itseni ihan pirteäksi), tosin nyt olen nukkunut kuin tukki heräämättä. Voin kukkua jopa 5 tunnin yöunilla, jos ei tarvitse herätä yöllä ollenkaan lasten vuoksi. Tästä pitää kyllä kiittää miestäni, sillä hän on herännyt laittamaan Pikku Myylle tuttia yöllä. Itse en ole kuullut öisin mitään, koska kunnon lenkit ovat saaneet nukkumaan yöni kunnolla.

On se mukavaa, kun tulee kevät. Normaalisti en pidä keväästä, ja talvi on toinen suosikki vuodenaika syksyn ohella. Tänä talvena tuli lunta kiitettävästi ja koska aloin tarkastelemaan maailmaa Esikoiseni silmin (tai oikeastaan pyörätuolin kautta), koska A) toinen ei pääse ulos juuri koskaan, ellei joku pukkaa pyörätuolia (mikä on ihan pirun raskasta lumisohjossa) ja sähkärillä ei pääse eteen päin B) sulanneilla pyöräteillä pääsee huomattavasti paremmin eteen päin. Olenkin innostunut lenkkeilemään ihan urakalla, innostuin jopa aloittamaan juoksemisen pikku hiljaa! Minä, joka olen juossut viimeksi peruskoulussa 13 vuotta sitten ja joka on aina inhonnut juoksua! No, pikku hiljaa tässä petraan ja pakko myöntää kipeistä lihaksista huolimatta että se tuntuu ihan hemmetin hyvältä. Oloni on nyt paljon parempi liikunnan kuin aikoinaan mielialalääkkeiden syömisen ansiosta. Vaikeinta on vain saada itseään niskasta kiinni, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan pikku hiljaa.

Lapset etsivät kuumeisesti suklaamunia. Meillä ei ole koskaan muninut kukko, mutta koko pääsiäisen kestäneen kitinän vuoksi kukko oli muistanut munia tänä aamuna munia. Kukko on unohtanut aina munia munat pääsiäisenä ts. minulle ei ole koskaan opetettu tätä perinnettä. No, jospa tästä nyt sitten kehittyisi uusi perinne meidän perheelle. Näillä eväillä seuraavaan vuoteen.

Taidan olla melko harvinainen tyyppi: pidän maanantaista. Olen aina pitänyt. Olinpa sitten töissä tai en. Maanantait ovat siitä mukavia päiviä, että silloin voi aloittaa kaiken "alusta" (sen vuoksiko minulla ei onnistu laihdutus, koska "punnitus" viikko alkaa aina perjantaisin 1.1. kunniaksi?), posti kulkee ja viikonloppu on ohitse. Lauantai on kiva päivä, mutta en ole koskaan ollut sunnuntain ylin ystävä. Sunnuntai on tavallaan ärsyttävän leppoisa päivä ja koska olen toiminnan nainen, maanantai on huomattavasti parempi kaveri.

-----------------

Tauko, käytin Esikoistani vessassa. Tyypillistä tuuriani: just kun on saanut hyvän asennon, mukiin kuumaa kahvia ja lapset puuhastelevat jotain keskenään (pienin seikkailee lattialla ja vanhemmat lapset katsovat jotain piirrettyä/piirtävät), tarvitsee joku lapsista äitiä. No, ei se auta kuin poistua tietokoneen ruudun edestä, en halua että lapsi pissaa housuun, kun ei itse pysty käymään vessassa.

Mistä saankin aasinsillan seuraavaan asiaan: kävimme eilen katsomassa Esikoiseni kanssa "Risto Räppääjä ja polkupyörävaras" elokuvan. Kovasti jännäsin sen jälkeen, mitä Esikoiseni ajattelee kohtauksesta, jossa yksi elokuvan hahmoista on joutunut pyörätuoliin onnettomuuden jälkeen. Risto Räppääjä ja Nelli pohtivat, millaista olisi jos Robert ei kävelisi enää koskaan. Mietin että tuntuuko tyttärestäni pahalta... Oli hän puhellut taas isälleen, kun muisti että hän on joskus kävellyt. Joskus mietin, onko tyttäreni koskaan katkera tms., koska hän ei pysty kävelemään, juoksemaan ym., kuten ikätoverinsa. Onko hän onnellinen? Olen joskus kysynyt häneltä, mutta harvoin puhuu omista tuntemuksistaan. Tuumaa vain että on onnellinen ja tekee asiat omalla tavallaan. Mutta silti: kaipaako hän toimivia jalkoja? Itsestäni tuntuu joskus pahalta, kun katson tytärtäni kun hän näkee juoksevia lapsia ja Pikkuveli laskee pulkalla mäkeä. Olisi mukavaa mennä tyttäreni ajatuksiin ja saada selville, mitä hän ajattelee.

Asiasta kolmanteen: "Risto Räppääjä ja polkupyörävaras" oli ihan jees leffa, ehkä hieman outo omasta mielestäni, mutta siitä huolimatta ihan ok. Parasta leffassa oli Eppujen Martti Syrjä ja kun hän ilmestyi valkokankaalle, en voinut olla kihertämättä naurusta. Tyttäreni tykkäsi kovasti elokuvasta, nyt toiveena on että hän näkisi jossain vaiheessa ensimmäisen Räppääjän.

Katsoimme myös mieheni kanssa "Mimic 3":n, kun olimme saaneet lapset yöunille. Alussa leffa vaikutti mielenkiintoiselta, mutta loppua kohden läsähti kuin pannukakku. No, sainpa taas yhden myytävän kirpparille. Tänä iltana tulee tuskin katseltua elokuvia: tänään tulee Täydelliset naiset ja sen jälkeen saan suunnata suoraan nukkumaan, kun olen taas yksin lasten kanssa - ellei uni tule kesken Täydellisten naisten...

Siitä on aikaa, kun olen pitänyt blogia. Tai onhan minulla ns. kirja-arvostelu, joka löytyy seuraavasta paikasta: www.aamunkajo.vuodatus.net, jonne pistän omia ajatuksia lukemistani kirjoista.

Keittiössä on menossa kova hulina: Pikkuveli kippasi Isosiskon helmet, ja nyt niitä kerätään kilvan pienin käsin takaisin laatikkoon, jottei perheen kuopus, 8 kuukautinen Pikku Myy ehdi niitä napsimaan suuhunsa. Minua ei sinne kuulemma tarvita: Isosisko pistää pikkuveljen ruotuun ja keräämään helmet takaisin. Vanhempi tyttäristäni onkin oikea Justiina kun käskyttää 2,5-vuotiasta Pikkuveljeään . Kiltisti Pikkuveli kerää pieniä helmiä laatikkoon, ei edes pistä vastaan kun Isosisko käskyttää. Pieni mies pulputtaa herkeämättä ja selittää "kauniin siskon kauniita helmiä" Veeti Kallion "Oot niin kaunis" biisin tahdissa . Saa nähdä, kuinka kauan kaunista yhteiseloa tälle illalle vielä kestää.

Kohta se rikkoutuu - äidin puolelta. Ilta on vierähtänyt jo sen verran pitkälle, että tiedossa on iltapuuhia, kun esikoisella on huomenna jälleen eskaripäivä ja minulla taas labrassa käyntiä. Onneksi saan lapset nyt helpommin unten maille, kun mieheni ei ole kotona. Miten se tuntuu, että lapset menevät paljon nopeammin ja suhteellisen kivuttomasti nukkumaan, kun heidät hoitaa yksin?